maanantai 2. tammikuuta 2017

SUSHIA: MAKIA, NIGIRIÄ, 

SASHIMIA JA 

TAMAGOYAKIA


Olen aikoinani osannut katsoa osani hyvin puolison valinnan suhteen :) Rakas aviomieheni on kokki, joten olen saanut nauttia hyvästä ruoasta, meillä on ollut yhtäköyttä-yhdistys jo reilut 28 vuotta. Siis 28 vuotta asuttu saman katon alla!!! Miten on mahdollista että aika kuluu niin nopeasti...  
Uuttavuotta olemme ottaneet vastaan sushin kera jo 2000 luvun alusta lähtien useimpina vuosina, jo silloin kun se ei vielä ollut nykyisen kaltainen nakkien ja perunasalaatin haastaja. 

Voiko olla kauniimpaa ruokaa <3 Tosin olemme syöneet sushia vääräoppisesti, laittamalla wasabia ja inkivääriä kalan päälle ja uittamalla suupaloja liiassa soijassa. 




Linkittämässäni videossa japanilainen kokki kertoo, kuinka sushia tulisi syödä oikeaoppisesti.


Sushiriisin maustaminen: Riisiviinietikkaa, sokeria ja suolaa sekä kunnon tuuletus samanaikaisesti. Minä sain tuuletella riisiä hiustenkuivaajalla (viileä puhallus).

Makirulla syntymässä. Nori merilevälevyn sisään käärittiin sushiriisiä ja lohen mätiä. Lisäksi tehtiin surimi- ja lohi/kasvistäytteisiä sekä seesaminsemenillä kuorrutettua makia.













Tällä kertaa kasviksina avokadoa, kurkkua, porkkanaa ja kevätsipulia.

Nigirit


Tamagoyakia sushin päällä. Tamagoyaki on japanilaista munakasrullaa, johon on käytetty mausteksi soijakastiketta, sokeria ja suolaa. Sen paistaminen on oma taiteenlajinsa. Linkki valmistamisesta löytyy tästä.

Sashimit: tonnikalaa, kuvan yläosassa vaemmalla olevien pinta paistettu nopeasti, ylhäällä oikealla on täysin raakaa, sitten vielä lohta, surimia, lohen mätiä. Lisäksi munakasrullaa ja kasviksia.




Tässä aloitusannokseni (pahoittelen kuvan laatua, taisi jo kuola valua suusta ja oli turhan kiire valokuvatessa, parempia otoksia ei löytynyt), ruokajuomana vettä ja prosecco kuoharia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti