AMARANTTI - HERKKUA

Taas ihana uusi tuttavuus. Ostin pussin amaranttia ja tein annoksen puuroa pussin kyljessä olevan ohjeen mukaan. Puuro maistui täyteläisen pähkinäiseltä, vaikkei siinä ollut mitään muuta kuin amarantin siemeniä, vettä ja suolaa. Söin mojovan annoksen ja tein lopusta näkkäriä lisäämällä siemeniä ja oliiviöljyä, ja vähän sidosaineeksi riisijauhoa. 

Amarantti on gluteeniton ja erittäin ravinteikas ruoanlaitossa hirssin tapaan käytettävä kasvi. Se on kotoisin Väli-Amerikasta. Jo yli 3000 vuotta sitten alueen kulttuurikansat saivat pääosan ravinnostaan tämän kauniin, purppuranpunaisen kasvin pienen pienistä siemenistä. Amarantti sopii mainiosti mm. kasvissyöjille, urheilijoille, lapsille ja gluteenitonta ruokavaliota noudattaville.

Kotimainen vastine amarantille/meksikinrevonhännälle ovat savikat. Jauhosavikka kasvaa jokapaikassa ns. rikkaruohona. Olen käyttänyt savikan lehtiä pinaatin tapaan ruoan lisukkeena, mutta pitänee kokeilla ensi syksynä siementen keräämistä, jollei se mene liialliseksi piiperrykseksi. Yksi savikka saattaa tuottaa 3000 siementä. Savikan lehdet sisältävät noiden hyvien aineosien lisäksi kohtalaisen runsaasti oksaalihappoa (kuten raparperi tai ketunleipä/käenkaali) ja nitriittejä (samoin kun pinaatti ja punajuuri, joiden sukulaiskasvi savikka on) joten sen käytössä kannattaa noudattaa kohtuutta.

Wikipediasta:

Amarantti eli meksikonrevonhäntä (Amaranthus hypochondriacus) on revonhäntäkasveihin kuuluva ruohovartinen kasvi, jota kasvatetaan sen ravintopitoisten siementen takia.

Amarantti kasvaa jopa 3,5 m korkeaksi. Sen varsi on pysty, lehdet soikeita ja kukinto laaja, haarova tähkä, joka on lajikkeesta riippuen joko punainen tai vihreä.[2]

Amaranthus hypochondriacus

Amaranttia kasvatetaan Keski-Amerikassa 1 000 – 1 500 metrin korkeudessa.[2]

Amarantti oli muinaisten asteekkien jokapäiväistä ruokaa. Se on pienijyväistä valeviljaa, joka sisältää runsaasti kalsiumia, kaliumia, sinkkiä, foolihappoa, rautaa ja kuitua. Aminohapoista amarantti sisältää erityisesti metioniinia ja lysiiniä. Amaranttia voi ostaa luontaistuotekaupoista ja sitä lisätään joihinkin riisikakkuihin. Ruoanlaitossa jyvät kannattaa kevyesti paahtaa ennen kypsennystä, jolloin maku paranee.[3] Amarantissa on kolminkertainen määrä kuitua ja viisinkertainen määrä rautaa verrattuna vehnäänsekä kaksinkertainen määrä kalsiumia verrattuna maitoon.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. Siirry ylös ↑ Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7.
2. ↑ Siirry ylös kohtaan: ^a b G.A. Itúrbide & M. Gispert: Grain amaranths New Crop Resource Online Program. Purdue University. Viitattu 22.6.2009. (englanniksi)
3. Siirry ylös ↑ Amarantti - Itubiodyn (myös suom. nimen lähde)
4. Siirry ylös ↑ Amarantti-jyvä

Yritin tehdä pop-amaranttia paahtamalla kuivalla paistinpannulla. Siementen pitäisi paahdettaessa poksahdella kuten kuivat maissinjyvät pop-corneiksi. Pop-amaranttia on käytetty erilaisissa terveys-patukoissa yms. No, jotain meni väärin, sillä siemenistä vain muutama poksahti mini-popiksi, l. valkoinen sisus pullahti esiin. Nauratti tää touhu. Muut siemenet vain paahtuivat ja alkoivat kärtsäämään. Käytän nämäkin näkkäri-aineksiksi ja perehdyn aiheeseen paremmin. Kokeilen joku päivä uudestaan, jospa sitten sujuisi kuin strömssössä.

Huvittavat pop-amaranttini jäähtymässä  :D   Mieheni kysyi kotiin tultuaan että: "Mitä ovat nämä kultahiput paistinpannulla?"