KEPPARIT ja KEPRUILU

Meillä on kuopuksen kanssa toinenkin yhteinen harrastus Turripukujen lisäksi. Puuliiteristä löytyy talli keppihepoille. Tällä hetkellä siellä on 3 tammaa ja 1 ruuna. Näiden parissa on askarreltu yhdessä tovi jos toinenkin. Sen lisäksi, että itse hepat tahdään alusta asti itse, niille tehdään loimia, riimuja ja suitsia. Tyttö tekee kaavat ja suunnitelmat ja yhdessä toteutetaan. 

Kolme tammaa ja yksi ruuna karsinoissaan, vasemmalta lukien Sylvi, Siru, Hegla ja Tofu.

Ihan ekat keppiheppamme olivat tosi isoja, pää oli lähes oikean hepan pään kokoinen. Kuopukseni totesi, että ne olisivat aivan liian suuria keppihepoiksi ja niinpä ensimmäisistä hepoista tuli sohvatyynyjä. Siihen tarkoitukseen ne ovat oikein hyviä. 

 

Enpä olis arvannutkaan kuinka mukavia nämä ovat sohvatyynynä. Asettuvat hyvin niskan taakse jos ottaa päiväunoset tai lukee kirjaa selällään maaten. Kyljellä pötkötellessä olkapää  sujahtaa hepan kaulakuoppaan ja vatsallaan lukiessa se on hyvä nojatyyny. Luulenpa että kävisivät vaikka imetystyynyiksi.

Keppihepan teko alkaa tarvikkeiden kasaamisesta - käydään yhdessä kangaskaupassa ja pengotaan palalaareja. Hankitaan myös sopivan väristä neulelankaa harjaksi, vanua täytteeksi ja tekonahkaa silmiksi ja sieraimiksi. Sitten kuopus piirtää pään sivukappale-kaavat, minä mittaan keskikappaleen pituuden ja teen kaavat myös korville. Kaavojen asettelu on tarkkaa, sillä nukan suunta pitää huomioida, jotta karva kaatuu oikeaan suuntaan.

Ommellessa on monta tiukkaa mutkaa vastassa ja kohdistamisessa on omat haasteensa, mutta kun keskikappale on ommeltu sivukappaleisiin ja korvapalat ommeltu kaksinkertaisiksi onkin loppu käsinompelua ja viimeistelyä. Meidän kaikilla hepoilla on suut (niihin saa hyvin suitset), ja tyttöni on tarkkana täyttämisvaiheessa, ettei suu jää pullottamaan, myös poskissa täytyy olla oikea muoto, sopivasti pyöreyttä/lihaksikkuutta.

Tässä heppakaksoset juuri syntymässä. Ne ovat jo saaneet harjat, ja toiselle etsitään silmän paikkaa paperille piirretyllä mallilla. 

Kun täytteet on saatu paikoilleen ja pää muotonsa, ommellaan korvat oikeille paikoilleen, tytär näyttää täsmälleen mihin korvat tulevat ja myös korvien asennon. Sitten onkin se suurin työ - harjan ompelu. Käytän isoa parsinneulaa ja ompelen aina pari lankaa paikoilleen ja solmin tuikasti kiinni. Sitten tyttäreni tekee tummennokset tussilla turpaan ja silmien ympärille. Jos turvassa on vaalea piirto, siihen tulee luonnollisesti vähän vaaleanpunaista väriä, niinkuin oikeillakin hepoilla. Lopuksi asennetaan keppi paikoilleen. Keppi on sopivaan mittaan sahattu harjanvarsi, jonka hepan pään sisälle tulevaan päähän sidotaan narulla kangastuppo pehmukkeeksi, jottei se törrötä tai riko kangasta. Keppi sidotaan tiukasti  ja siististi juuttinarulla paikoilleen. Ja sitten heppa on valmis kepruiluihin.

Toinen kaksosista sai otsaansa piirron.

Silmän kiilto on tärkeä juttu.

Tämä varsa sai mahtavan paksun harjan. Sitä on kiva letitellä ja punoa.

TALLIN KEPPARIT OVAT SAANEET NIMET JA LUONTEEN :)

Ensimmäinen valmiiksi asti tehty heppamme on pullea ja pomsa, ja sielukas SYLVI, suomenhevos-tamma. Ikää sillä on 7 v (leikisti) ja se on luonteeltaan rauhallinen ja säyseä. Sylvi on tuntiratsu. 

Sympaattinen ja hellyttävä ulkonäkö saa hymyn huulille. Se näyttää katsovan aina suoraan syvälle silmiin.

Kaverukset HEGLA ja TOFU. Hegla on norjan vuonohevonen, se on hyvä este ja maastoratsu. TOFU on nuori ruuna, hannowerinhevonen,  josta koulutetaan kouluratsua.

SIRU on 5-vuotias arabi-hannowerinhevosen risteytys. Oikea kaunokainen. 



Nämä ovat juuri niitä juttuja, joita suunnitellessa tuntuu että kamalan isotöistä ja aikaavievää touhua, ja niinhän se onkin. Ei oikein jaksaisi ja muutakin tekemistä olisi. Mutta kun pääsee alkuun se on mukavaa ja palkitsevaa; Hei, me luotiin yhdessä jotain konkreettista. Ihanaa seurata tyttären ja tämän kavereiden puuhailuja keppiheppojen parissa - esteradat, ruokintapaikat, tallin siivoaminen ja järjestely... Tosin, nyt ei ole kuopuskaan pitkään aikaan näitä harrastanut - kesällä viimeksi - taitaa olla puutetta samanhenkisistä kavereista. Onneksi oikeilla hepoilla ratsastaminen ja niiden hoito on kuvioissa, toivottavasti pitkään. 
Tytär ei ole kuitenkaan valmis luopumaan näistä, tai edes siirtämään ullakolle säilytykseen. Ne saavat majailla liiterin seinustalla edelleen. Tätä kuvaussessiota toteuttaessamme tyttöni huomasi, että pitää siivota talli joulukuntoon.
Muistot jää niin kaukasi aikaa kuin elämme meille molemmille, vaikka tekoprosessi on vienyt jälkeen päin ajatellen vain muutaman hetken. Aika kiva ajatusleikki on sekin, että näillä saattavat leikkiä vielä tulevat lastenlapset, kenties heidänkin lapsensa. Oih! Ajatuskin saa onnen läikkymään :) <3