KAAKAOVOISAIPPUAA HÖYSTETTYNÄ GLYSERIINISAIPPUALLA
Kaapin perukoilla on kuukausia lojunut pari valmis-saippuamassa mötikkää, jotka halusin käyttää pois tilaa viemästä. Siitä se ajatus sitten lähti.
Sitten tein oman saippuamassani jota valkaisin titaanioksidilla, tähän satsiin en lisännyt enää tuoksua. Massassa oli mukana kaakaovoita, joka tekee saippuasta kovan ja käytössä pitkään kestävän (jos kaakaovoita on liikaa, saippuasta tulee liiankin kova ja helposti lohkeileva). Lorottelin massan kovettuneiden glyseriinisaippuoiden päälle ja annoin jähmettyä. Lisäksi tein naturelleja pieniä sydän-matkasaippuoita.
Glyseriinisaippua on siitä hieno tuote, että sen käyttö on äärimmäisen helppoa ja se näyttää hyvältä, läpikuultavalta, värit ja tuoksut korostuvat. Sen kanssa askartelu on hauskaa myös lasten kanssa. Sula massa on aika kuumaa ja varovainen pitää olla. Glyseriinisaippua ei myöskään kuivata ihoa.
Ketuissa ja hiutaleissa on valmismassaa kumpikin kerros, valkoinen on vuohenmaitosaippuaa. Nämä tuntuvat teollisilta. Söpöjä ovat ja virheettömiä, mutta ei voi oikein itse tehdyksi sanoa, kun ainoa itse tehty on massan sulatus ja muottiin valutus.
Sellaisen silmiin, joka tykkää luonnonmukaisesta nämä näyttävät muovisilta. Itsekin tykkään enemmän niistä "oikeen näkösistä" saippuoista. Makunsa kullakin.
VOI RÄHMÄ, AINA EI MEE NIIKU STRÖMSÖSSÄ...
Muutama viikko sitten tekemäni "ihana" hamppu-käsivoide juoksettui. Öljyt ja vesi erottuivat ja ei näytä kovin hyvältä ei :( Tämän valmistuksessa kävi niin, että unohdin aluksi laittaa öljyfaasiin BTMS-emulsiorakeet. Sulatin ne vähän myöhässä ja lisäsin keskeneräiseen voiteeseen. Aluksi voide näytti aivan erinomaiselta, mutta nyt... joopajoo.
Mitä tästä opimme? Ei oikaista tai sävelletä missään kohti vaan kaikki tehdään käsikirjoituksen mukaisesti.
Pahinta on, että annoin jo voidetta parille ystävälleni. Voi taateli!!!!!
Olen kiinnostunut,olisiko näitä saippuoita myytäväksi? Olen ostanut käsintehtyjä Mikkelin läheltä Wanha-Martta kaupasta erilaisia ja myös Viron reissuilta,saippua vaahtoaa ja pesee natisevan puhtaaksi,muttei kuivata ihoa ja huuhtoutuu helposti pesu-sienestä.Kun oli ne Italia/Ranska-markkinat Joensuussa ostin marseille-pohjaisia saippuoita jotka on olleet aika toimivia.
VastaaPoistaMulla olisi sellainen huhmare,jos tarvitset,on sileä ostettu aikoinaan sieltä "kivikylän"myymälästä.Sopisi voiteen ainesosien saamiseksi sopivan hienoksi.Saat sen jos tarvetta on.En tiedä osaanko tätä lähettää,kun facebuukissa ei taida viesti lähteä jos ei kuulu kavereihin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaHö, pönttöilin ja poistin yhden kommentin tässä vahingossa, mutta vastaan siinä esitettyyn kysymykseen: En ole vielä saippuoitani myynyt, mutta alkaa suoraan sanottuna olla aika lailla ylituotantoa, joutais kyllä osa pois :) Yksittäisiä saippuoita saa käsittääkseni myydä, ja myös yksittäisissä myyjäisissä, mutta varsinaiseen saippuakappiaaksi ryhtymiseen vaaditaan turvallisuustarkastus ja kaikkin reseptien ilmoittaminen EU-rekisteriin. Se on kallista puuhaa ja jos moiseen ryhtyy, olisi varmaan hyvä olla jo joitakin sopimuksia jälleenmyyjien kanssa.
PoistaJuu, isoja kivimortteleita löytyy monesta paikasta, mutta semmoisia pieniä en ole löytänyt...
Yksityisviestin laittaminen facebookissa onnistuu messingerin kautta, vaikkei olisikaan fb-kaveri.
Mulla tämä mortteli on noin 1 desilitran vetoinen,on sileä kuin marmori ja sopisi varmaankin siihen tarkoitukseen.Kävin usein tarkastamassa,onko tullut kyselyyni vastausta.Ostaisin mielelläni saippuoita koska ne toimii oikeasti paljon paremmin kuin Dove-suihkusaippuat vaikka olisi "ns"öljypisara tuote.Olen käynyt facebookissa Mikolle kommentoimassa Saippuahippi-sivuja,ovat mielenkiintosia.Ehkä arvaatkin kuka täällä kyselee?
Poista